keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Super Bowl XLVII Hampurilainen & Ranskalaiset


Täytyihän sitä Super Bowl:n kunniaksi burgerit paistella ja innostuin tekemään kaiken sämpylöistä lähtien itse, reseptitkin löytyi suhteellisen tuskattomasti. 

Hampurilaissämpylät rakennettiin Reseptivihkon suomentaman New York Times:sta löydetyn mahtavan reseptin mukaan.

Hampurilaissämpylät 8 kpl 


2,5 dl vettä 
4 rkl maitoa 
2 tl kuivahiivaa 
2 rkl sokeria 
8 dl vehnäjauhoja 
1,5 tl suolaa 
2 rkl pehmeää voita 
1 muna

Voiteluun: 
1 muna 
1 tl vettä 
sesaminsiemeniä


1. Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva ja sokeri. Jätä seisomaan noin 5 minuutiksi.
2. Sekoita jauho ja suola, nypi voi jauhojen joukkoon.
3. Sekoita muna vesi-hiivaseokseen ja lisää se jauhojen joukkoon. Sekoita taikina puuhaarukalla tasaiseksi.
4. Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia, kunnes se kiinteytyy. Aluksi taikina on todella venuvaa ja tarrautuvaa, mutta muuttuu vaivaamisen myötä helpommin käsiteltäväksi. Kelmuta taikinakulho ja kohota 1-2 tuntia, kunnes se  on suurin piirten kaksinkertaistunut.
5. Kaada kohonnut taikina kevyesti jauhotetulle tasolle varovin ottein. Jaa taikina 8 osaan ja muotoile niistä litteitä sämpylöitä uunipellille. Taikina on yleensä tässäkin vaiheessa melko venyvää ja hieman hankalasti käsiteltävää, joten en mitenkään erityisesti pyörittele sämpylöitä vaan yritän ennemminkin taitella ja muotoilla niistä jotenkin tolkullisen näköisiä. Uuni kaunistaa, joten älä stressaa! *
6. Peitä sämpylät liinalla ja kohota 1-2 tuntia.
7. Laita kylmään uuniin kulho, jossa on pari desiä vettä ja kuumenna uuni 200 asteeseen. 
8. Voitele sämpylät vesi-munaseoksella ja ripottele päälle sesaminsiemeniä. Paista 10-15 minuuttia.

*(tässä vaiheessa meinasi itselle pienoinen paniikki iskeä, kun en mikään leipuri (vielä) ole, mutta turhaan hätäilin. Pellillä kohotus ja uuni todellakin tekivät tehtävänsä ja sämpylät näyttivät sekä maistuivat erinomaisilta.)


Ranskalaisten resepti löytyi nro 1 ruokablogistani pastanjauhantaa . Ohje on otettu Gas Grill Gourmet -nimisestä kirjasta.

 Kotitekoiset ranskalaiset


4 isoa perunaa
litra kasvisöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä (maun mukaan)

1. Pese perunat huolellisesti kylmässä vedessä, mutta älä kuori. Viipaloi perunat terävällä veitsellä ranskalaisen muotoisiksi tikuiksi.
2. Kuumenna suuressa kattilassa öljy noin 150 celsiusasteeseen (=300° F). Lisää perunat öljyyn kolmessa erässä ja keitä kutakin erää noin 4-5 minuuttia. Varo, etteivät perunat tarraudu kattilassa toisiinsa. Tarkoitus ei ole vielä tässä vaiheessa ruskistaa perunoita vaan ainoastaan pehmentää niitä. Laita perunoiden pehmentyessä talouspaperia kerroksittain laakealle alustalle.
3. Kalasta perunat reikäkauhalla öljystä ja laita ne talouspaperin päälle valumaan. Näin valmistetut perunat pärjäävät jonkin aikaa huoneenlämmössäkin, mutta jos aikaa lopulliseen valmistukseen kuluu useampi tunti, laita perunat jääkaappiin odottamaan.
4. Kuumenna öljy uudelleen muutamaa minuuttia ennen tarjoiluaikaa. Tällä kertaa öljystä pitää saada kuumempaa, 190-asteista (=375° F). Jaa taas perunat kolmeen erään ja keitä kutakin erää öljyssä noin kolmen minuutin ajan. Vähempikin voi riittää - pääasia, että perunat saavat mukavasti väriä itseensä. Nosta perunat reikäkauhalla öljystä ja laita valumaan puhtaiden talouspapereiden päälle.
5. Laita ranskikset tarjoiluastiaan, ripottele päälle suolaa ja pippuria. Tarjoile heti.

 



Hampurilaispihvit ovat Jamie Oliverin käsialaa.

Purilaispihvit 4kpl

1 kuivattu chili (tai enemmän oman maun mukaisesti)
1/2 punasipuli, pilkottu pieneksi
1 oksa tuoretta rakuunaa (kuivana n. 1/4 teelusikallista)
muskottipähkinä, reilu hyppysellinen
1 kananmuna
1 teelusikka Dijon-sinappia
2 ruokalusikallista juuri raastettua Parmesania 

1 kg jauhelihaa (rasvaa +20%)

Suolaa ja pippuria myllystä

Cathedral City extra mature Cheddar-viipaleita



1. Sekoita keskenään chili, sipuli, rakuuna, muskottipähkinä, kananmuna, Dijon ja Parmesan.

2. Lisää jauheliha ja sekoita hyvin.
3. Muotoile haluamasi määrä sopivia pihvejä (4-5), niistä tulee aika paksuja, mutta niin kuuluukin
4. Pistä piffit jääkaappiin n. puoleksi tunniksi, kiinteytyvät. Pakkasessa ulkona vähempikin aika riittää
5. Sivele pihveihin hieman oliiviöljyä molemmin puolin.
6. Mausta molemmat pihvin puolet reilulla määrällä suolaa ja pippuria. Oikea määrä löytyy kokeilemalla, mutta yleensä ihmiset taitaa tupata olemaan liian varovaisia. Jos luulet että olet tällainen ihmistyyppi lisää molempia vielä kerran sen jälkeen, kun sinusta tuntuu, että molempia on tarpeeksi.
7. Paista pihvit sopivan kypsiksi käännelle niitä aina n. minuutin parin välein. Normipaksuudella n. 10-12 minuuttia ja pihvi on hyvin medium, enemmän niin kypsyy. Tämä riippuu niin paljon pannusta ja levystä.
8. Laita viimeisen käännön jälkeen Cheddar-viipale piffin päälle sulamaan.
9. Nosta pihvit pois pannulta ja pyyhi hieman enimpiä rasvoja. Laita tämän jälkeen halkaistut sämpylät pannulle ja kuumenna, maun mukaan jätä rapeaksi tai pehmeäksi.
10. Kasaa burgeri haluamallasi tavalla.

Itse laitoin järjestyksessä pohjalta ylös: pohjalle ketsuppi, sipuli, suolakurkku, jääsalaatti, pihvi+cheddar, tomaatti, kansi sivelttin myös ketsupilla.
11. Ota kylmä olut kaapista seuraksi ja nauti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti